Olenko liian vanha tulevaisuuteen?

Olen oppinut tietyn tavan ajatella, tietyn tavan millä lailla elämän on tarkoitus mennä ja tietyn tavan millä tapahtumat seuraavat toisiaan. Jo ennen kuin käsiini osui yhtäkään tulevaisuutta käsittelevää teosta tai futuristin ajatusta, kaivoin mieltäni jonkinlainen epämääräinen tunne, että näinkö tämän on tarkoitus mennä? Onko olemassa muita vaihtoehtoja?

Joku voisi laittaa sen ikääntymisen piikkiin ja osittain siihen se varmasti meneekin. Ikäkriisi – odota kyllä se menee ohi. Mutta kun en halua, että se menee ohi enkä aidosti usko, että se on ainoa syy sisäiseen myllerrykseeni. Sisälläni kasvaa ajatus siitä, että omaa ajattelutapaa on muutettava. En voi enää ajatella, että kaikki menee kuten ennenkin tarkoittaen edellisten sukupolvien elämänkaarta. Yksinkertaistettuna ajattelumallina – koulutus, työelämä ja eläköityminen – ei mielestäni ole enää validi tapa mieltää maailmaa.

No, elinikäisestä oppimisestahan on jo puhuttu iät ja ajat. Eli ei kai tässä mitään uutta ole?

On ja ei. Käsite ”oppiminen” sisältää ennakkokäsityksen ja mallin tietynlaisesta toiminnasta. Kyse ei ole ainoastaan siitä, että meidän tulisi oppia koko ajan, jos ja kun oppimisella tarkoitetaan muiden valmiiksi pureskelemia totuuksia, vaan siitä, että koko oppiminen pitäisi ajatella uudelleen. Kuinka joku voi esimerkiksi jonkun koulutusohjelman puitteissa kertoa meille mitä ja minkälaisia faktoja meidän pitäisi tietää, jotta parhaiten saisimme hyödynnettyä kehityksen ja tulevaisuuden tuomat mahdollisuudet? Ei niinkään tarvita oppiaineita vaan uusia tapoja kehittää ajattelua ja ihmismieltä. Löytää tapoja paremmin kommunikoida syvemmällä tasolla kuin mihin koneen välityksellä pystyy. Iänaikainen filosofia, tapa kyseenalaistaa, noussee arvoon arvaamattomaan.

Jos ja kun koneet pystyvät pian tekemään suurimman osan työstä johon tarvitaan ns. loogista ajattelua, toteuttamaan malleja, jotka pystytään koodaamaan ja algoritmeja, jotka ”oppivat” valinnoistamme, pitäisi kai voimavarat keskittää muualle. On selvää, että tietyissä asioissa koneet tulevat päihittämään ihmisen aivan lähitulevaisuudessa, mutta pystyvätkö koneet korvaamaan ihmisten väliset suhteet, kanssakäymisen, sosiaalisuuden ja ennen kaikkea tietyn epäloogisuuden ihmisten käyttäytymisessä?

Nämä epäloogisuudet, kun saattavat johtaa uusiin ja yllättäviin ratkaisuihin ja sitä kautta lopputuloksiin, joita kone ei etukäteen pysty aavistamaan. Koneet eivät perinteisessä mielessä tee virheitä, mutta eikö juuri virheiden kautta päästä oppimaan asioita toisesta näkökulmasta ja voidaan päätyä aivan uusiin malleihin ja ratkaisuihin, joita alun perin ei pystytty edes kuvittelemaan?

Mikä minua sitten huolestuttaa? No, se että, olen vanhan koulukunnan kasvatti. Olen oppinut ajattelemaan tietyllä tavalla – nimenomaan tietyllä juridisella tavalla. Ja tämä ajattelutapa ei tue edellä mainittua.

Järjestämme dataa erilaisin digitaalisin sovelluksin löytäen mahdollisesti virheitä tästä datasta ja uudelleen järjestelemällä pystymme laatimaan erilaisia vaihtoehtoisia ratkaisumalleja käsiteltävään asian, mutta tällä tavoin pysymme kuitenkin koko ajan itse asettamien rajojen sisäpuolella. Tämä juuri on toimintaa, jonka kone pystyy tekemään paljon ihmistä tarkemmin ja nopeammin. Asioista tulee kliinisiä ja niistä puuttuu inhimillinen touch.

Tarvitsisimme ajattelua, joka ohjaa meidät pois tästä bittimaailman loogisuudesta, koska siinä emme voi niin sanotusti voittaa, mutta voimme koettaa valjastaa sen käyttöömme parhaalla mahdollisella tavalla.

Se mikä konemaailmasta puuttuu, on ihmisen vahvuus. Leikkisyys, luovuus ja aito kiinnostus toisista ihmisitä, asioita joita ei voida ohjelmoida koneisiin. Ei ainakaan vielä.

Haluaisin olla mukana tässä kehityksessä. Haluaisin astua opittujen mallien ulkopuolelle. Mutta miten sen teen? Olenko jo liian vanha siihen? Pitäisikö vain odotella eläkeikää ja toivoa, että pärjään siihen asti sillä mitä olen tähän asti oppinut?

Ei. Ei todellakaan. Haluan oppia. Haluan nähdä mihin tämä kehitys menee ja haluan uudelleen ohjelmoida ajatukseni. Ehkä meillä dinosauruksilla kuitenkin on jotain annettavaa nuorille innokkaille maailmanmuuttajille. Totuus kuitenkin lienee, ainakin vielä, että kuuntelemalla aidosti muita ihmisiä luodaan inhimillisesti kestävämpiä ratkaisua. Nähdäkseni yksilötasolla tulevaisuus riippuu siitä mitä kulloisessakin tilanteessa valitsemme. Näin ollen tulevaisuuksia on useampia ja minä koetan valita kohdalleni sen, joka juuri nyt, käytettävissä olevilla tiedoillani, tuntuu jännittävimmältä. Eläkeikä sekin kun on vain käsite, jonka me ihmiset olemme luoneet. Sekin ja sen sisältö on siis vapaasti muutettavissa.

Be the first to reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.