Työelämä, säännöt ja ihmisten kohtaaminen

Suurin osa työelämän tekemisistä kulminoituu lopulta toisen ihmisen kohtaamiseen. Totta kai on olemassa toimintamalleja, sääntöjä ja lainsäädäntöä miten tietyissä tilanteissa tulee toimia. Nämä ovatkin välttämättömiä karttoja, jotta osaamme suunnistaa ja, jotta toimintaa tulee välttämätöntä ennustettavuutta. Yksinkertaistaen tiedämme, että jokin tietty toimi johtaa tiettyyn seuraukseen.

Näin esimerkiksi työsuhteissa on työnantaja voinut laatia ohjeistuksen, jonka mukaan työpaikoilla toimitaan. Tällaisten ohjeistusten yhtenä tarkoituksena on selkeyttää asioita työpaikoilla ja luoda yhdenmukainen ja tasavertainen käytäntö, jota sovelletaan kaikkiin työpaikan työntekijöihin. Samoin lainsäädäntö ja sen pakottavat säännökset sekä oikeuskäytäntö antavat ohjenuoran sille miten erilaisissa tilanteissa päästään eteenpäin. Tämä helpottaa päivittäistä elämää sekä työantajan että työntekijöiden osalta. On kuitenkin tosiasia, että näitä ohjeita soveltaa loppujen lopuksi ihminen ja tämä toiminta luo lopulta sen tunteen, jonka perusteella toinen ihminen antaa toiminalle merkityksen.

En nyt tarkoita sitä, että sääntöjä sovellettaisiin tai tulisi soveltaa valikoiden, muokaten tai muutoin ”luovasti”. Ei missään tapauksessa. Vaan sitä, että asiat voi esittää kovin monella eri tavalla. Olen tavannut ihmisiä, jotka osaavat kertoa ikävät asiat, vaikka yt-neuvottelujen lopputulokset, hyvin inhimillisellä tavalla. Siten, että ne työntekijät, joiden työsuhde on päättynyt, eivät esimerkiksi katkeroidu.  He hyväksyvät sen, että kyse on työnantajan ratkaisusta, johon ei liity henkilöön liittyviä aspekteja. Asia ei ehkä tunnu siinä hetkessä oikeudenmukaiselta, eikä se sitä varmasti koskaan olekaan. Mutta koska heidät on kohdattu ihmisinä, ei pelkkinä tuloslaskelmaa rasittavina erinä, he pystyvät päästämään irti ja jatkamaan eteenpäin. Osa pystyy, jopa puhumaan positiivisesti entisestä työnantajastaan.

Valitettavan usein asia on kuitenkin juuri päinvastoin. Ikävät asiat nähdään ilmoitusluontoisina asioina ja niiden osalta piiloudutaan sääntöjen ja pykälien taakse ja vältetään katsomasta ihmistä silmiin sekä fyysisesti että kuvainnollisesti. Mitä silloin pelätään?

Sitä mikä voisi paljastaa meidät inhimilliseksi ihmiseksi ja siten jonkin näkemyksen mukaan heikoksi. Inhimillisen kohtaamisen voima, kun perustuu siihen yksinkertaiseen tosiasiaan, että me kaikki olemme vain ja ainoastaan ihmisiä. Se on lopulta ainoa asia mikä meissä on aitoa ja pelottavaa tai ei, se on meissä kaikissa samanlaisena. Korkea koulutus, jokin tietty asema tai muu ulkoinen tunnusmerkistö, ei tee kenestäkään enemmän tai vähemmän ihmistä, kuin siitä henkilöstä jonka juuri kohtasit tai tulet hetken päästä kohtaamaan.

Väitän, että tämän yksinkertaisen tosiasian mielessä pitäminen auttaa inhimillisen työpaikan luomisessa, myös silloin kun edessä on vaikeita ratkaisuja ja ikäviä päätöksiä. Inhimillinen toiminta, kun ei tarkoita sitä, ettei haastavia asioita viedä organisaatiossa läpi. Kyse on siitä, että empaattisella toiminnalla jätetään suuremmalla todennäköisyydellä positiivisemmat muistijäljet ihmisten mieliin ja niiden päälle on parempi rakentaa tulevaisuutta.

Be the first to reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.