Inspiroiva vai asiakeskeinen johtaja – toisensa poissulkevat ominaisuudet?

Nordic Business Forumista on jo varmaan sanottu kaikki. Siitä huolimatta muutama ajatus, joka nousi mieleeni kuunnellessani esityksiä.

Olen jäyhä suomalainen. Karsastan amerikkalaistyylistä lavalla ”poukkoilua ja päätöntä hyppimistä”. Se saa minut tuntemaan jonkinlaista noloutta tai myötähäpeää – ainakin se vaivaannuttaa pahasti. Minä en ainakaan lähde tuohon poukkoiluun mukaan ja huuda kannustushuutoja/sloganeita tiimihengen nostattamiseksi – koska minä olen jäyhä suomalainen. Kuulostaako tutulta?

Toisaalta puiseva asiapitoinen lukujen valossa tapahtuva johtajan esiintyminen, on helposti puuduttavaa. On helppo selata puhelinta tai jopa tehdä omia töitä läppäriltä, kun joku esittelee firman suuntaa Excel-taulukkonsa takaa ja maalaa strategioita ja arvoja kalvosulkeisten avulla. Siihenkään on vaikea tarttua ja löytää kosketuspintaa, joka jollainlailla saisi jotain tuntemuksia itsessä liikkeelle.

Näiden välistä löytynee kultainen keskitie, joka inspiroi ja sytyttää jäyhän suomalaisen. Nähdäkseni kyse on esiintymisen aitoudesta, siitä kuinka paljon esittäjä uskaltaa laittaa itsestään likoon puhuessaan yleisölleen. On helppo piiloutua ihmisenä lukujen ja asioiden taakse, mutta miksi on niin vaikeaa antaa itsestään ihmisenä jotain aitoa siinä tilanteesta? Puhua sydämestään siitä mihin uskoo?

Ehkä se on juuri siinä – jos uskon johtajana enemmän Exceliin kuin ihmisiin, en koskaan voi ”liikuttaa” ihmismassoja. Saan ehkä sanomani läpi älyllisellä tasolla, mutta tunnetasolla saavutus jää valjuksi. Kuten NBF:ssä tuli ilmi, me ihmiset olemme tunneihmisiä, jotka välillä ”occasionaly” ajattelevat. En tarkoita, että meidän pitäisi olla töissä tunteellisia, vaan tuntevia. Ymmärtää ihmistä kokonaisvaltaisemmin ja johtajana puhua aidosti asioista siten, että välittyy oma usko sanomisiin. Enkä tällä tarkoita ajatusmallia, että koska luvut ovat jotain, tulee meidän yrityksenä toimia tietyllä lailla. Näkisin, että kun johtaja saa ihmiset uskomaan ja luottamaan itseensä myös taloudelliset tunnusluvut seuraavat perässä. Numerot ovat renki – ei isäntä.

Oliko sattumaa, että näistä asioista puhuivat erittäin inspiroivasti kolme naista, Carla Harris, Sara Blakely ja Brenè Brown? Toivon, että asia ei ole sukupuolittunut, vaan ihmisen kokonaisvaltaisuus ja sen ymmärtäminen nähdään kaikkien johtajien osalta asiana, johon kannattaa kiinnittää huomioita. Ja ennen kaikkea, että esimiehet uskaltavat laittaa likoon myös omaa persoonaansa ja ennen kaikkea inhimillisyytensä johtamisessaan. Se ei ole heikkoutta, vaan vahvuutta. On helpompi samaistua ja luottaa ihmiseen, kuin pelkkiin lukuihin ja kalvoihin. Ihminen haluaa aidosti auttaa toista ihmistä, johon luottaa, onnistumaan – ei ”seuraamaan” matemaattisia numeroita koettaen saada niitä mekaanisesti muuttumaan.

Loppujen lopuksi ihminen on pohjimmiltaan melko yksinkertainen olento, kun hän tulee kuulluksi ja nähdyksi ihmisenä ja häneen luotetaan, myös hän luottaa ja haluaa auttaa toista onnistumaan. Radikaali ajatus: sen lisäksi, että johtaja haluaa työntekijän onnistuvan, myös työntekijä haluaa esimiehensä onnistuvan – onko tämä mahdollinen skenaario?

On. Ja tähän ei tarvita ”jenkkihypetystä”, mutta ei sitä saavuteta myöskään ”kuivalla” asiasisältöisellä johtamisella, vaan jollain siltä väliltä. Mutta sen saavuttamiseksi, pitää astua pois mukavuusalueelta. Kuunnella sekä itseään että muita. Ja kun sen tekee ensin johtaja, muut uskaltavat tehdä sen perässä. Toisin päin se ei tule toimimaan.

Be the first to reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.