Tunnetilasta ja johtamisesta – kaikki on lopulta yksinkertaista?

Tiedättekö tunteen, kun kaikki turha on poissa? Olet vain ja hengität. Olet täysin läsnä ja siinä hetkessä kaikki on juuri niin kuin sen pitääkin olla. On vain käsinkosketeltava rauha ja hiljainen levollisuus. Oletko kokenut sen?

Sen voi löytää eri tavoin, kuten esimerkiksi metsässä samoilemalla, saunan lauteilla, meren äärellä, mieliharrastuksen parissa, hyvään kirjaan uppotumalla tai vaikka mindfullness harjoitusten parissa. Viimeksi mainitusta minulla ei tosin ole henkilökohtaista kokemusta, mutta olen ymmärtänyt, että tavoite niissäkin on juuri tämä – tuntea vahva läsnäolo.

Itse olen löytänyt tai oikeastaan oppinut tunnistamaan tämän olotilan surun kautta. Elämäni murheellisimmat hetket ovat opettaneet minulle jotain kaunista ja tavoiteltavaa elämisentaidosta. Kaiken särkyminen on johtanut uusien elämänpalasien löytymiseen.

Välillä, kaikessa kiireessä, olen unohtanut tämän olotilan, sen miten voimakkaaksi itsensä siinä levollisuudessa tuntee ja sen miten siinä hetkessä näkee toisesta ihmisestä juuri hänen inhimillisyyden ja kaikki muu katoaa pois. Tunne riisuu kaiken turhan ympäriltään, aseman, tittelit, jopa loukkaavat sanat ja ylimielisen asenteen. Jäljellä on vain ihminen ja inhimillisyys ja se on meissä kaikissa sama.

Olotilaa on vaikea tarkemmin kuvailla, mutta siinä ollessa mieli on täysin rauhallinen ja avoin ajatusten virralle. Siinä on myös helppo kohdata toinen ihminen, vaikka hän olisi täynnä negatiivisia ajatuksia ja tunteita ja haluaisi syytää kaiken pahan olon päällesi. Ymmärrät, että kyse on vain tunteista, ei itse ihmisestä itsestään.

Ja yleensä kun toinen on saanut purkautua ja itse on ottanut sen vastaan, on helpompi lähteä etsimään ulospääsyä vaikeasta tilanteesta. Edellä kuvattu olotila ei takaa ratkaisun löytymistä, mutta helpottaa huomattavasti sen etsimistä. Eikä kyse ole mistään ylimielisyydestä tai ylivertaisuudesta – ainoastaan vallitsevan olotilan täydellisestä hyväksymisestä.

Viime aikoina olen lukenut useita johtamiseen, itseohjautuvuuteen, ihmisten kohtaamiseen ja neuvottelutaitoihin liittyviä kirjoja. Suurimmasta osasta niistä olen saanut hyviä ajatuksia ja oivalluksia. Täytyy toki myöntää, että muutama on minulta jäänyt kesken. Se ei välttämättä ole johtunut opuksen heikosta tasosta, vaan enemmänkin siitä, että kirja tai sen esitystapa ei ole juuri sillä hetkellä puhutellut minua.

Kuitenkin ne, jotka olen lukenut (tai kuunnellut) loppuun asti, tuntuvat loppujen lopuksi ainakin osittain käsittelevän, juuri tuon tunnetilan saavuttamista, jota yllä kuvasin. Ei niinkään niin, että kaikki totuus löytyisi siitä, vaan niin, että tuon olotilan saavuttaminen auttaa ihmisten kohtaamisessa ja sitä kautta mahdollisten ongelmatilanteiden ratkaisemisessa.

Voisin kuvitella, että erilaisissa perinteisissä johtamismalleissa yllä oleva on nähdään ehkä vain kevyenä pintaliitona, jolla ei konkreettisesti organisaatioita ja ihmisiä johdeta. Olotilan tavoittelulla ja sopivaan tunnetilaan pyrkimisellä, ei oikeita ongelmia ratkaista eikä yrityksen muutostilanteita hallita.

Ei kai. Ei yksin sillä.

Mutta väittäisin kuitenkin, että oman itsensä tunteminen, oman tunnetilan tunnistaminen, pysähtyminen, mielen rauhoittaminen, hiljaisuuden kuunteleminen, avaa aivoistamme sellaisia portteja, joiden avulla voimme saavuttaa jotain muutakin kuin pelkästään perinteisiä johtamismalleja seuraamalla.

Johtajan pitäisi olla ajattelussaan ennakkoluuloton ja pystyä kyseenalaistamaan opittua ja ennen kaikkea haastamaan omat käsityksensä. Ja kaikki tämä vaatii rohkeutta ja se taas edellyttää itsensä tuntemista, jotta uskaltaa ottaa riskejä myös mielen tasolla. Mutta toisaalta kyse on varsin yksinkertaisesta asiasta – hengitä ja ole läsnä, kun kohtaat toisen ihmisen. Ei kai se ole kovin vaikeaa?

Be the first to reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *